Neulahuovutettu neulatyyny




siili neulatyyny neulahuovutus SapiDesign

Olen jo kauan haaveillut tekeväni neulatyynyn neulahuovuttamalla ja nimenomaan siilin hahmossa. Nyt äitienpäiväksi sain sen vihdoinkin toteutettua. Kovin erikoisia suunnitelmia en malttanut tehdä ja mielikuvien varassa hahmo sai ulkonäkönsä tälläkin kertaa.

siili neulatyyny neulahuovutettu SapiDesign
Siili sai ulkomuotonsa ilman suurempia suunnitelmia.

siili neulatyyny neulahuovutettu SapiDesign
Hahmo on muotoiltu niin pyöreäksi, että nuppineulojen
terävät päät eivät pistele vatsan puolelta.



Käytettävyyden kannalta mietin ainoastaan sitä, että kätevää olisi, jos siilin hahmo olisi vatsa maata vasten, kuten se siileillä yleensä on, kun ne viipottavat kulkea pitkin pihoja. Tällöin ei tarvitsisi miettiä sitä, että millainen paksuus hahmolla tulisi olla, jotta nuppineulan päät eivät pistäisi käyttäjää esimerkiksi vatsan puolelta, kuten ne nyt olisivat voineet tehdä ellen olisi tehnyt hahmosta tarkoituksella pulleaa.


siili neulatyyny neulahuovutettu SapiDesign
Jalustana toimivan kiven pohja on suhteellisen tasainen.


Halusin kuitenkin toteuttaa ihka ensimmäisen vision, joka minulla aiheesta oli.
Neulatyynyn jalustaksi ajattelin ensin pyöreästä, melko ohuesta koivun rungosta leikattua kiekkoa. Käyskentelin pihamme laitamilla ja etsin vanhoja, ohuita ja osin maatuneita puunrunkoja ja tein koesahauksia siitä millaisia kiekkoja saisin. Puut olivat kuitenkin jo liian lahonneita, eikä idea ollut toimiva. Minulla oli tallessa tämä erikoisen sileä ja pyöreä kivi ja niinpä se oli sopiva jalusta tälle uniikille työlle. Kivi oli onneksi pohjan puolelta muodoltaan sellainen, että se ei keiku kovinkaan neuloja otettaessa tai kiinnittäessä siiliin selkään. Neulahuovutettu sammal kiven päällä on käytännön sanelema, jotta siilin hahmo oli helpompi kiinnittää kiveen. Lisäksi työ on viimeistellymmän näköinen tällä tavalla.


siili neulatyyny neulahuovutettu SapiDesign
Neulahuovutettu sammal auttoi hahmon kiinnittämisessä kiveen.


Kommentit

Suositut tekstit